Joona Pirhonen (s. 12.9.1990)

Joona, myös "J:nä" tunnettu nuori miehen alku, on yleisesti ottaen iloinen ja elämästä kiinnostunut. Aikaansa hän kuluttaa elokuvien, musiikin ja pelien parissa. Hänen erikoisalaansa on kuvaus ja kameran varressa mies onkin heilunut jo aika lailla. Toki hän taitaa myös editoinnin jalon taidon ja on omaa osaamistaan soveltanut muun muassa karatemainoksen koreografiassa, onhan hän taistelulajienkin taitaja. Näyttelemisen hän hoitaa lähinnä örisemällä.

J sai datanomin paperit keväällä 2009 ja jatkoi siitä suoraan Kymenlaakson ammattikorkeakouluun. Tällä hetkellä tähtäimessä on toinen vuosi Audiovisuaalisen median linjalla.